Hei, olen Tommi Pfander. Synnyin vuonna 1972 pienessä etelä-saksalaisessa Bietigheim-Bissingenin kaupungissa. Minulla on saksalainen isä ja suomalainen äiti.
Ehdin asua Saksassa aina ylioppilaskirjoituksiin asti. Valmistuin ylioppilaksi Siegenin Steiner-koulusta vuonna 1993, jonka jälkeen tulin Suomeen suorittaakseni siviilipalvelusta Suomenlinnassa.
 
Siviilipalvelus kesti 13 kk ja oli minulle ensimmäinen pidempi yhtäjaksoinen oleskelu Suomessa. Joka kesä vietimme tietysti kesälomaa Suomessa, mutta vasta siviilipalvelun aikana ehdin paremmin tutustua suomalaiseen elämätyyliin.
 
Siviilipalveluksen jälkeen palasin Saksaan ja aloitin liiketalouden opinnot korkeakoulussa, mutta huomasin nopeasti että kaipaisin takaisin Suomeen. Niinpä pakkasin vähäisen omaisuuteni ja muutin lopullisesti Suomeen mummoni luokse Espooseen v.1996.
 
Kuulin englanninkielisistä yo-merkonomi ohjelmista sekä Porvoon että Valkeakosken kauppaoppilaitoksissa. Pääsin molempiin ja Tampereen läheisyys houkutteli Valkeakoskelle. Opiskellessa Valkeakoskella tapasin tulevan vaimoni ja menimme naimisiin 1998.
Samana vuonna valmistuin yo-merkonomiksi, suuntautumisena kansainvälinen markkinointi.
 
Koettuani omassa elämässäni kultturieroista johtuvia kommunikointiongelmia, päätin hyödyntää kokemukseni ja koulutustani perustamalla oman yrityksen ja jakaa saamaani tietoa muille. Ensimmäiset vientiprojektit tulivat myös mukaan kuvioon samaan aikaan. Elettiin edellisen laman jälkivuosia ja liiketoiminta pysyi vaatimattomana.
Olen myös opiskelut Hämeen Ammattikorkeakoulussa International Business ohjelmassa. Opiskelu kansainvälisessa ympäristössä oli hyvin antoisaa, mutta opintojen ja työelämän yhteensovittaminen osoittautui vaikeaksi. Niinpä opinnot venyivät.
 
Keväällä 2001 vaimollani todettiin rintasyöpä ja alkoi taistelu elämästä ja kuolemasta. Leikkauksia, kemoterapiaa ja sädehoitoa. Kesällä 2003 näytti jo siltä, että tauti olisi voitettu. Sairaus ei kuitenkaan ollut nujerrettu ja vei vaimoni elokuussa 2003.
 
Seuraavan vuoden aikana suurin osa energiasta meni hengissä pysymiseen. Vaikka minulla onneksi olikin laaja ja hyvä sosiaalinen tukiverkko, leskeyden henkinen käsittely oli raskasta ja aikaavievää.
 
Olen sittemmin toiminut mm. hälytyslaiteasentajana, pseudopilottina, yhteyspäällikönä mainostoimistossa, vientirenkaan vetäjänä rakennusteollisuudessa, kouluttajana ja konsulttina.